Hyppää suoraan sisältöön

Hoksaan seitsemäs uutiskirje 23.5. 2008

Hei ystävät,

Meillä olohuone alkaa näyttää kasvihuoneelta. Tomaatin taimet ovat ehtineet hujahtaa pitkiksi ja niiden isot ruukut kansoittavat muutenkin melko ahdasta oleskelutilaa. En ole toistaiseksi uskaltanut pistää taimia ulos, mutta nyt viikonloppuna aion luottaa siihen, että vilpoiset yöt ovat ohi ja vaalimani tomaatit pärjäävät ulkona.

Tällä viikolla:

  • Tongitaan sontaa! Kakkarat kertovat jättäjästään enemmän kuin päältä katsoen tai haistaen tahtoisi tietää. Siksi biologit ja muinaistutkijat kernaasti kaivautuvat pintaa syvemmälle. Heille kasa dinosauruksen sontaa voi kertoa enemmän kuin tuhat luurankoa. Lue mitä papanat paljastavat? Tarjolla tyrannosauruksen ennätyspökäle, nojatuolimatka eläintarhaan ja tirkistys esi-isien riukulaan.
  • Jatkiksen yhdeksännessä luvussa Hermopeliä päiväntasaajalla Oivan miehistö kärvistelee päiväntasaajan paahtavan auringon alla. Matka etenee verkkaisesti, ja vettä ja muonaakin aletaan säännöstellä. Ensikertalaisilla on edessään merimieskaste. Ketkä kaikki kutsutaan riviin?

Ensi viikolla taas siistimpää luettavaa,

Hoksaamisiin, Eeva

Lisää taustatietoa Eevasta ja Hoksaasta

Hoksaa-lehden Hoksaa-lehden etusivulle sivun alkuun