Hyppää suoraan sisältöön

Hoksaan 22. uutiskirje 14.11. 2008

Herkuttomia porkkanapihvejä ja suurnamoiskua linssipaistosta

Kasvissyönnissä on ongelmana se, että joskus on vaikea keksiä sellaisia pöperöitä, jotka maistuisivat koko perheelle.

Toissa viikolla sekoitin porkkanapihvitaikinan, jossa käytin sidosaineena mannaryynejä. Lopputulos maistui lähinnä porkkanaraasteella höystetyltä mannapuurolta ja kommentit olivat sen mukaisia. "Epäherkullista!" totesi Laura mitäänsanomattomista läpysköistä, jotka eivät olleet pahoja, mutta eivät oikein maistuneetkaan. Huudahdus sai meidät pohtimaan yhdessä, miten saman voisi ilmaista suomeksi. "Herkutonta", kuului ensimmäinen ehdotus. "Suorastaan suussasulamatonta!"

"Vastenmieletöntä!" olisi Roald Dahlin Iso kiltti jätti saattanut todeta, mutta sekään ei oikein sopisi tilanteeseen, koska vastenmielisiä pihvit eivät oikeastaan olleet. Vaan yksinkertaisesti mauttomia. "Varovaisesti maustettu" ja "sopimattoman suolaton" tulivatkin sitten mieleen. "Hiukan varomattomasti maustettu" olisi vastaava kiertoilmaus liian tuliselle ruualle.

Tällä viikolla onnistuin paremmin. Kaikki ihastuivat helmikuun Tee-lehdessä julkaistun Ulla Lehtosen reseptin mukaan soveltamaani linssipaistokseen. Se oli Ison kiltin jätin sanoin "suurnamoiskua"! Samassa lehdessä Ulla Lehtonen antaa vinkkejä papu- ja linssipitoisesta ilmastoystävällisestä ravinnosta ja myös muita kokeilemisen arvoisilta vaikuttavia reseptejä.

Suurnamoisku linssipaistos:

Linssipaistos
  • 1/4 l punaisia linssejä
  • 1/2 l raakaa punaista riisiä
  • 3 suurta sipulia silputtuna ja pannussa kuullotettuna
  • 1 tölkki paseerattua tomaattia
  • sopivasti kasvisliemikuutioita riisin keitinveteen
  • 2 dl soija- tai kaurakermaa
  • pari hyppysellistä basilikaa
  • Keitä riisi liemikuutioilla maustetussa vedessä. Huuhtele linssit ja pane myös ne kiehumaan linssit. Tarkista kypsymisaika pakkauksen kyljestä.
  • Sillä välin kun riisi ja linssit kypsyvät, voit kuoria, pilkkoa ja kuullottaa sipulit. Käytä pientä lämpöä. Sipuleiden ei tarvitse ruskistua.
  • Kun linssit, riisi ja sipulit ovat valmiita, kaada ne suureen uunivuokaan.
  • Lisää paseerattu tomaatti, kerma ja basilika ja sekoita.
  • Paista 175-200-asteisessa uunissa tunnin verran.

Saksalaiset aloittivat laskiaisen vieton

Tiesittekö muuten, että Saksassa ja Itävallassa alkoi tällä viikolla karnevaalisesonki. Laskiaisperinteen mukaan juhlinta käynnistyy 11.11. kello 11. Ainakin Kölnissä kaduille kerääntyi narreja ja pellejä.

Perinneyhdistyksissä bailataan aina laskiaistiistaihin asti, joka tällä kaudella sattuu vasta helmikuun lopulle. Sen jälkeisenä tuhkakeskiviikkona hartaimmat juhlijat viettävät narrin hautajaisia. Kun asuimme Itävallan Bad Ischlissä, seurasimme ikkunasta Aschermittwochin (tuhkakeskiviikkon) hautajaissaattuetta, joka kantoi pellepatsaan paareilla jokeen ja sytytti sen palamaan. Itkijänaiset pysäyttivät ihmisiä kadulla, ja kuumaverisimmät laskiaisenystävät seurasivat jokea alas lipuvaa palavaa lauttaa vyötäisiään myöten veteen.

..ja Euroopassa muisteltiin ensimmäistä maailmansotaa

Tänä vuonna 11.11. osui myös ensimmäisen maailmansodan päättymisen 90-vuotismuistopäivä. Televisiouutisissa näytettiin Verdunin taistelukentän maisemaa, jossa edelleen näkyvät poteroiden jättämät arvet.

hoksaamisiin, Eeva

Lisää taustatietoa Eevasta ja Hoksaasta

Hoksaa-lehden Hoksaa-lehden etusivulle sivun alkuun