Hyppää suoraan sisältöön

Hoksaan kahdeskymmenes uutiskirje 31.10. 2008

Roska päivässä ja enemmänkin parhaassa!

Täytä minut, kehottaa hampurilainen roskis.

Olettekin ehkä jo kuulleet Tuula-Maria Ahosen perustamasta Roska päivässä –liikkeestä. Olen itse liittynyt mukaan ja haastan nyt teidätkin keräämään roskan päivässä.

Roskaliikkeellä kannatusta ympäri maailman

Tuula-Maria Ahonen perusti liikkeen vuonna 2000 silloin 9- ja 12-vuotiaiden tyttäriensä kanssa. Sittemmin liike on saanut kosolti julkisuutta ja kannattajia ympäri maailman.

Tuula-Maria kertoo, että mukana on kaikenikäisiä 2-vuotiaasta 92-vuotiaaseen. He edustavat eri kulttuureja, uskontoja ja poliittisia näkökantoja. Roskaaminen on selvästi niin häiritsevä ongelma kaikkialla, että sen torjuminen yhdistää ihmisiä kulttuurista, iästä ja maailmankatsomuksesta riippumatta. Onpa kuulemma muutama koirakin ilmoittautunut siivoustalkoisiin!

Kesällä Roskaliike tempaisi Helsingin rautatieasemalla

Moni kauhistelee Helsingin rautatieaseman roskaisuutta. VR:n tiedottaja Kaisa Kerosen mukaan asema-alueella syntyykin päivittäin noin tuhat kiloa jätettä. Helsingin sanomien mielipidesivulla hän kertoo myös, että asemalla ja sen ympäristössä liikkuu päivän aikana tuhansia ihmisiä.

Minulle vain sisällöllä on merkitystä, muistuttaa hampurilainen roskis.

Ajatellaan. Jospa jokainen asemalla liikkuja keräisi yhden roskan, kertyisi siitä päivässä tuhansia roskia. Se olisi tietysti hienoa, mutta näkyvään siisteytymisvaikutukseen riittäisi varmasti jo, jos edes joka viides ihminen asemalla liikkuessaan kiikuttaisi yhden roskan sinne minne se kuuluu.

Roskaliikeläiset ovatkin jo panneet toimeksi. He jakoivat kesällä miniroskiksia asemalla ja haastavat edelleen kaikki mukaan aseman roskatalkoisiin.

Miniroskis apuun, kun roskista ei näy!

Purkkamällit ja tupakantumpit ovat roskista inhottavimpia. Mutta mitä tehdä, kun aina ei roskista näy, eikä oikein huvita liimata purkan raatoa taskunpohjallekaan?

Ei hätää! Ota käyttöön Roskaliikkeen kehittämä joka laukkuun mahtuva miniroskis. Siihen pakkaa myös karkkipapereita ja teroittimen purua silloin, kun lähimmälle roskikselle on matkaa.

Kätevä miniroskis syntyy tiiviskantisesta filmipurkista tai diabeetikkojen koeliuskapurkista. Roskaliikkeen sivulla kerrotaan, kuinka tuunaat purkista omannäköisesi miniroskiksen.

Eläintarroilla tuunattuja miniroskiksia. Tarrojen lisäksi purkin kylkeen voi yhtä hyvin liimata kangasta, nauhaa, pitsiä, paljetteja, paperia.. Jos pää jumittaa, katso mallia Roskaliikkeen uutissivulta Demin toimituksen askartelemista miniroskiksista. Kuva niistä löytyy vierittämällä sivua alaspäin.

Tuula-Maria Ahonen valistaa, että filmipurkkeja saa ilmaiseksi valokuvausliikkeistä. Diabeetikkojen koeliuskapurkkeja taas kierrättävät Helsingissä Malminkadulla sijaitseva Diabetestoimisto ja Pohjois-Haagan apteekki. Sinne voi viedä käytetyt purkkinsa ja sieltä voi myös kysyä tyhjiä miniroskiksiksi, kertoo kierrätyksen alkuunpannut Tuula-Maria.

Olisiko tässä isänpäivälahjaidea? Kertokaa, millaisia teitte ja lähettäkää kuvia! Osoite ee_ei_roskapostia_va@hoksaa.net

Tänään syttyy kurpitsalyhty, huomenna kynttilä poismenneille rakkaille

Tänään muuten on halloween, kurpitsajuhla. Lapsia dotettavissa illalla oven taakse. Tiesittekä, että täällä Saksassa ei sanota karkki tai kepponen, vaan Süßes oder Saures! Kirjaimellisesti se tarkoittaa makeaa tai hapanta, mutta kai siinäkin happamalla viitataan kitsauden vähemmän makeisiin seurauksiin.

Taidammekin lähteä pian ostamaan kurpitsaa lyhtyä varten. Ja huomisen ruokalistakin on selvä: kurpitsakeittoa tai -pastaa.

Lauantain pyhäinpäivänä sytytämme kynttilän neljälle rottarouvalle. Ne olivat hyviä kumppaneita, vaikka rei'ittivätkin touhukkaasti sukkia, pyyheliinoja ja lakanoita ja piilottivat herkkupalojansa sänkyyn tyynyn alle.

hyvää halloweenia ja pyhäinpäivää,

hoksaamisiin, Eeva

Lisää taustatietoa Eevasta ja Hoksaasta

Hoksaa-lehden Hoksaa-lehden etusivulle sivun alkuun