Hyppää suoraan sisältöön

Hoksaan yhdestoista uutiskirje 20.6. 2008

Hyvää kesäpäivänseisausta!

Huominen juhannuspäivä on pohjoisella pallonpuoliskolla vuoden pisin päivä. Aurinko paistaa kohtisuoraan Kravun kääntöpiirille, eikä napapiirin pohjoispuolella aurinko laske lainkaan.

Kääntöpiirillä aurinko käy vain kääntymässä ja siirtyy sitten taas kohti etelää. Huomisesta eteenpäin aurinko paistaa kohtisuoraan aina vain eteläisemmälle leveyspiirille. Meillä pohjoisessa valo alkaa vähetä. Syyskuussa syyspäivän tasauspäivänä yö on jo kuronut päivän etumatkan umpeen, ja valoa riittää enää 12 tuntia vuorokaudessa. Tasauspäivänä pimeitä ja valoisia tunteja on kaikkialla maapallolla yhtä monta.

Keski-Euroopassa valon ja pimeyden vaihtelu ei ole yhtä dramaattista kuin Suomessa. Täällä ei tunneta kaamosta eikä yötöntä yötä. Siksipä kun suomalaiset mökkeilijät ruuhkauttavat Etelä-Suomen tiet, Saksassa keskikesän juhla lipuu ohi huomaamatta.

Kesäpäivänseisauksen juhlintaa Stonehengessa

Neljä-viisi tuhatta vuotta sitten oli toisin. Auringon vaiheet tahdittivat vuodenkiertoa ja elämää. Kesäpäivän- ja talvipäivänseisaus olivat tärkeitä juhlapäiviä myös Keski-Euroopassa. Etelä-Englannissa sijaitseva mystinen Stonehengen kivipiiri on ehkä pystytetty juuri auringon juhlapäiviä varten. Kesäpäivänseisauksen aamuna nousevan auringon säteet piirtävät linjan rakennelman ulkopuolella sijaitsevalta kiveltä portin kahden uhrikiven välistä kivipiirin keskustan alttarille. Alttarin takana seisova tarkkailija näkee auringonnousun paasiportin kehystämänä.

Kesäpäivänseisauksen auringonnousu Etelä-Englannin Stonehengessa vuonna 2005. © Andrew Dunn kuvan tekijänoikeudet CC

Sheffieldin yliopiston tutkija Mike Parker Pearson arvelee tuoreimpien tutkimustulostensa perusteella, että neoliittisen kivikauden ihmiset kokoontuivat Stonehengeen seuraamaan kesäpäivänseisauksen auringon nousua ja jatkoivat sitten kulkueena kohti nousevaa aurinkoa läheiseen Durrington Wallsin kylään juhlimaan.

Parker Pearsonin teoria on vielä vahvistamatta. Selvää on, että Stonehenge on ollut hautausmaa ja jonkinlainen pyhättö. Teoriat sen käyttötarkoituksesta vaihtelevat auringon temppelistä astronomiseen kalenteriin. Nykyinen kivipiiri on seissyt paikallaan reilun neljän tuhannen vuoden ajan, mutta paasia edeltää puupaalutus, ja jo sitä ennen oli paikalle kasattu maata renkaanmuotoiseksi kumpupiiriksi. Paikalla on jo 5000 tuhannen vuoden ajan ollut erityinen merkitys Englannin asukkaille.

Ensi yönä tuhannet ihmiset kokoontuvat Stonehengeen perinteiseen kesäpäivänseisauksen yön juhlaan odottamaan auringon nousua.

Etelässä eletään nyt vuoden pimeintä aikaa

Juhannuksena vaarillani oli tapana huokaista, että nyt sitä taas mennään kohti talvea. Hänelle vuoden talvipuoli alkoi keskikesästä. Yltiöpessimististä, mutta asian voi kääntää toisinkin päin. Kun meillä pohjoisessa valoisuus on huipussaan, ystävämme päiväntasaajan eteläpuolella elävät vuoden pimeintä aikaa. Huomisesta alkaen heillä pimeys alkaa väistyä ja päivät pitenevät. Toivotankin kaikille eteläisen pallonpuoliskon asukkaille hyvää vuoden kesäpuolen alkua.

Tsemppiä siellä etelässä!

Tällä viikolla:

  • Jatkiksen kolmannessatoista luvussa Yhteentörmäys Oskarille sattuu pikku moka, jolla on hyvät seuraukset.

Ensi viikon hoksaamisiin, Eeva

Lisää taustatietoa Eevasta ja Hoksaasta

Hoksaa-lehden Hoksaa-lehden etusivulle sivun alkuun