Hyppää suoraan sisältöön

Digiviestintää 1800-luvulta

Tietokoneiden bittimaailmassa kaikki tieto muunnetaan nolliksi ja ykkösiksi. Lennättimen aikakaudella taas asia pelkistettiin viivoiksi ja pisteiksi, ne olivat sen ajan bittejä. Kyseessä on sama ilmiö: virta joko kulkee tai sitten ei.

Sähköisen lennättimen keksiminen mullisti tiedonvälityksen. Kun 1800-luvun alussa posti kulki yhtä nopeasti kuin nopein ratsumies ja meren yli päästiin vain laivalla, saapuivat Euroopan uutiset Amerikkaan usein viikkojen viiveellä.

Lennätin nopeutti tiedonvälitystä

Lennättimen keksimisen jälkeen koko maailma oli yhtäkkiä yhden langan päässä. Lankaa pitkin sana kiiri sekunneissa valtamerten yli, ja lennättimen juoksupoikien tai –tyttöjen välittämä viesti saavutti vastaanottajansa maapallon toisella puolella tunneissa.

Nopea tiedonvälitys alkoi muuttaa maailmaa. Käynnistyi nykyisin paljon puhuttu maapalloistuminen.

Lennättimessä kulkee sähköpulsseja

Yksinkertaisimmillaan lennätin on virtapiiri, johon on kytketty virtalähde, lähettimenä toimiva katkaisin ja vastaanottimena toimiva sähkömagneetti. Kun katkaisin painetaan alas, piirissä kulkee virta. Kytkimen nostaminen taas katkaisee virran.

Jotta lennättimellä voitiin lähettää viestejä, piti kehittää koodi. Tutuimmassa eli morsekoodissa jokaisella kirjaimella on oma pisteistä ja viivoista koostuva morsemerkkinsä. Sitä käytettäessä lähetetään kahdenpituisia sähkösignaaleja, lyhyt painallus tarkoittaa pistettä ja pidempi viivaa.

Miksi lennättimessä on sähkömagneetti?

Sähkömagneetti on rautaytimen, esimerkiksi rautanaulan, ympärille kääritty johtokerä. Kun johdossa, eli magneetin käämissä kulkee virta, magneetti nimensä mukaan käynnistyy ja rautanaula tulee magneettiseksi.

Jos virität pitkän johdon sähkömagneetista virtalähteeseen ja kytket sitten virran päälle, sähkömagneetti johdon toisessa päässä magnetisoituu ja alkaa vetää sen ulottuville asetettua rautakappaletta puoleensa. Se ponnahtaa kiinni magneettiin. Siitä magneetin luona seisova kaverisi heti huomaa, että panit virran päälle. Kun taas katkaiset virran, rautakappale irtoaa magneetista.

Sähkömagneettia siis tarvittiin ilmaisemaan, että piirissä kulkee virta. Nykyään siihen tarkoitukseen olisi helppo käyttää hehkulamppua, mutta 1800-luvun alussa hehkulamput olivat vielä tuntemattomia.

Lennätinverkon laajeneminen kesti vuosikymmeniä
  • Ensimmäinen onnistunut koe satojen metrien päähän 1830
  • Kaupallinen linja Yhdysvalloissa 1844
  • Atlantin alittava kaapeli 1866
  • Koko maailma lennättimen ulottuvissa 1874

Vastaanottimia kompassista piirturiin

Ensimmäiset 1830-luvun vastaanottimet perustivat siihen, että magnetisoituessaan sähkömagneetti saa kompassineulan liikkeelle. Seuraavaksi 1840-luvulla sähkömagneetti pantiin liikuttamaan kynää, joka piirsi liikkuvalle paperille lyhyitä ja pitkiä viivoja.

Pian kuitenkin huomattiin, että metallipalan kiinnittyminen magneettiin ja irtoaminen siitä synnytti nakutussarjan, josta pisteet ja viivat pystyttiin tulkitsemaan korvakuulolta. Klonk ja heti perään klik merkitsi pistettä. Klonk ja klik hiukan pidemmällä viiveellä viivaa. Piirtävän vastaanottimen rinnalle kehitettiinkin 1850-luvulla ääneen perustuva vastaanotin eli summeri.

Myös naisten työtä

Korvakuulolta vastaanottaminen oli tarkkuutta vaativaa työtä, joka ei kuitenkaan ollut ruumiillisesti raskasta. Lennätinvirkailijan ammattia pidettiin yhtä lailla miehille ja naisille sopivana. Se olikin ensimmäisiä aloja, jolla naisen oli mahdollista toimia tasa-arvoisena erityisosaajana miesten rinnalla.

Ennätysnopea Edison

Siitä lähtien lennätinoperattorit varsinkin Yhdysvalloissa vastaanottivat viestejä korvakuulolta. Hehkulampun keksijänä tunnettu Thomas Edison oli lennätinvirkailijana erityisen kuuluisa taituruudestaan.

Kun hän muutti Bostoniin ja sai töitä lennätintoimistossa, työtoverit järjestivät hänelle ansan. Kyseessä oli eräänlainen kaste, tapa koetella uusia tulokkaita ennen kuin heidän otettiin mukaan joukkoon.

Edison pantiin vastaanottamaan viestejä linjalta, jonka toisessa päässä erityisen nopea lähettäjä pani parastaan. Mutta Edisonilla ei ollut hätäpäivää. Hän vastaanotti edelleen tyynesti, vaikka nakutus kiihtyi kiihtymistään, lopulta 35 sanaan minuutissa. Lopuksi hänen kerrotaan naputtaneen lähettäjälle: ”Mikset käytä toistakin jalkaasi?”

Kosikin sähköttämällä

Edison oli muutenkin täysin lennättimen ja uuden tekniikan pauloissa. Hän opetti morsekoodin tyttöystävälleenkin ja totesi jopa, että puhumisen sijaan keskustelu kävi paljon helpommin naputtamalla sormella viestejä toinen toisensa käteen.

Siksi Edison turvautuikin sähkötykseen halutessaan esittää vaikean kysymyksen: ”Menetkö naimisiin kanssani?” Tuleva vaimo Mina vastasi yhtä sanattomana: ”kyllä.”

Sähkömagneetin keksiminen vuonna 1820 sytytti lennätinkipinän

Ajatus lennättimestä syttyi 1820-luvulla pian sähkömagneetin keksimisen jälkeen. Hoksattiin, että sähköllä käynnistyvää magneettia voi käyttää sanomien välitykseen.

Ajatus lennättimestä kiehtoi monia, mutta ongelmaksi nousi sähkösignaalin vaimeneminen vähänkin pidemmillä matkoilla. Lennättimen keksijöinä edelläkävijöitä olivat englantilaiset Charles Wheatstone ja William Cooke ja amerikkalainen Joseph Henry.

Opettaja Henry teki oppilaidensa kanssa kokeita sähkömagneetilla. Hänelle valkeni, ettei johdon pituus ole ongelma, jos käyttää ison pariston sijaan useampia pieniä. Jo vuonna 1830 hän sai sähkömagneetin kumauttamaan kelloa yli 300 metrin matkan päässä virtalähteestä. Wheatstone ja Cooke taas aloittivat lennätintoiminnan Englannissa vuonna 1837 rakentamalla lennätinlinjan Eustonin ja Camdenin rautatieasemien välille.

Morse ei yksin keksinyt lennätintä

Vuonna 1938 jo kuutisen vuotta lennättimestä haaveillut ja sitä värkännyt Samuel Morse alkoi käydä epätoivoiseksi. Hän kuuli Joseph Henrystä ja pyysi tältä apua. Henry ei osannut olla varuillaan, vaan esitteli Morselle auliisti Princetonin yliopiston kampukselle virittämäänsä lennätinlinjaa. Morse kopioi toimintaperiaatteen ja patentoi lennätimen omissa nimissään.

Kongressi vaan ei lämmennyt ajatukselle lennättimestä. Kukaan ei tahtonut tajuta, mitä hyötyä siitä olisi. Vuonna 1844 Morsen sitkeä taivuttelutyö lopulta palkittiin. Päätettiin rakentaa USA:n ensimmäinen kaupallinen lennätinlinja Washingtonista Baltimoreen.

Linjalla otettiin käyttöön morsekoodi, joka sekään ei ole yksinomaan Morsen aikaansaannos. Apurinaan koodin kehittelyssä hänellä oli Alfred Vail. Ilman Vailia olisi morsekoodi ehkä jäänyt sanoja tarkoittaviksi numerosarjoiksi, jotka olisi pitänyt tulkita koodikirja kädessä. Se tuskin olisi edelleen käytössä.

Tämän jutun lähteenä käytin Tom Standagen kirjaa Viktorian Internet ja David Bodaniksen kirjaa Electric Universe – How electricity switched on the modern world.

Lisätietoa