Hyppää suoraan sisältöön

Merimiesten kieli oli toisenlaista kuin meidän. Jos kaipaat selitystä oudolle sanalle, tekstin hyperlinkit johdattavat sinut sanastoon. Näin merkityille sanoille saat lyhyen selityksen jo viemällä hiiren sanan päälle.

Viides luku

Cadburys Pure Cocoa Essence

Oskarin ajatukset askaroivat Saladinissa, eikä tuli tahtonut millään syttyä. Mihin mies oli voinut kadota? Jos tarinointiin oli uskomista, se varmaan voisi muuttaa itsensä näkymättömäksikin. Käärmekuninkaan poika!

Oskar kykki edelleen kamiinan edessä, kun Felix-eno astui salonkiin raahaten vesivahingosta kärsineen hytin vettynyttä patjaa. Lopulta Felix sytytti tulen, he vetivät yhdessä pyykkinarun huoneen poikki ja ripustivat vaatteensa kuivumaan. Sitten oli vielä äyskäröitävä ylimääräinen vesi tyhjillään olevan hytin rikkonaisen ikkunan kautta ulos.

”No niin, meillähän on viihtyisää kuin pyykkimuorin tuvassa!” tokaisi Felix, kun he olivat valmiita ja kapteenin arvokkaasti sisustettu salonki pyykkinaruineen todella muistutti kuivaushuonetta. ”Eiköhän laiteta sen kunniaksi pannu tulelle.” Felix-eno otti merimieskirstusta mustuneen pannun ja kahvikupit. ”Ei hätää, kun purjehtiminen on Kontion vastuulla. Siinä vasta ensiluokkaisen luotettava styyry.” Oskar nyökytteli vaiteliaana. Hän ei yhtynyt tunnustukseen, mutta ei toisaalta voinut kiistää perämies Kontion ansioita purjehtijana.

Oskar veti märät saappaat jalastaan ja seurasi sivusta Felix-enon puuhastelua. Eno asetti kupit pöytään ja kaivoi esiin pakkauksen, jota Oskar ei ollut ennen nähnyt. ”Cadburys Pure Cocoa Essence. Absolutely Pure - Therefore Best”, luki pakkauksen kyljessä.
”Mitä tuo on?”.
”Malta hetki, kohta näet.”

Pannusta kohosi höyryä. Felix-eno otti sen tulelta, lusikoi oudosta pakkauksesta ruskeaa jauhetta veden joukkoon, lisäsi sokeria ja pani pannun taas tulelle. Hetken päästä keitos kupli. Felix nosti sen taas tulelta, sekoitteli ja antoi kiehahtaa uudelleen. Tämä toistui pariin otteeseen. Keitoksesta kohosi miellyttävän makea tuoksu.

Oskarin mahaa alkoi kurnia. Hän muisti yhtäkkiä, ettei ollut syönyt mitään sitten edellisen aamupäivän. Myrskyn kestäessä ei tarjoiltu säännöllisiä ruokajärjestykseen kuuluvia aterioita, sillä ruuanlaittaminen myrskyssä oli liian vaarallista, mutta Oskar ei ollut huomannut hakea itselleen edes leipää tai savukinkun viipaletta nakerrettavaksi. Hän oli ravinnut itseään yksinomaan huojuvassa mastossa heränneellä uudella sankaruuden tunteella.

Felix kaatoi höyryävän ruskean juoman kuppeihin.
”Sääli, ettei meillä ole maitoa. Maidon kanssa se on vielä parempaa.”
Oskar hämmenteli kupillistaan ja otti varovasti vähän nestettä lusikan kärkeen.
”Mitä tämä oikein on?”
”Kaakaota, maista pois. Ostan sitä aina Englannista varastoon. Oikeaa raavaiden miesten juomaa. Oivallista rehkimisen päälle. Vahvistaa, lämmittää ja ravitsee ja mikä parasta - maistuukin taivaalliselta”, selitti Felix hymähdellen sisarenpoikansa ennakkoluuloisuudelle.

Oskar veti lusikan varovasti huulilleen. Ruoka-asioissa Felix-enoon saattoi yleensä luottaa. Ruskea juoma oli todella hyvää: yhtä aikaa makeaa ja rasvaista. Pehmeää, ei lainkaan kitkerää niin kuin kahvi. Oskarin mieleen nousi jokin epämääräinen mielikuva pitkän ajan takaa. Hän otti heti toisen lusikallisen ja hörppäsi sitten halukkaasti kuppinsa tyhjäksi.
”Mitäs minä sanoin”, naurahti Felix. ”Otatko toisen kupillisen?”
”Mielelläni.. Hei, mutta tämähän on suklaata, lasten juomaa! Sain sitä joskus pienenä konsulinnan kutsuilla. Me lapset istuimme rivissä sohvalla ja joimme sitä, kun aikuiset tanssivat.”
”Ha, lasten juomaksi äitiskin sitä aina sanoo, mutta Euroopassa kaakaota juo aikuiset, miehiset miehet.”
”Aha”, Oskar pyöritteli kaakaopakkausta mietteliäänä käsissään, tavaili pienellä painettua tekstiä sen kyljestä ja nuuhkaisi jauhetta. ”Meillä kaupassa myytiin sellaista kiinteää levyksi puristettua suklaata. Meni sitä ainakin pappilaan ja konsulille, mutta äiti ei sitä koskaan ostanut – sai kuulemma jo pelkästä tuoksusta päänsärkyä.”
”Jaa, jaa Lotta-pieni..” hymähti Felix päätään pudistellen ikään kuin olisi naureskellut jollekin vanhalle muistolle. ”On muuten myös isäsi herkkua. Äitis ei tahdo aina oikein käsittää meidän merimiesten mielitekoja, vaikka on itsekin maailmaa nähnyt ja haaveilee vielä matkustavansa.”

Oskar pohdiskeli ääneen:
”Tämä on siis jauhetta, ja meillä myydään levyä. Luulen, että juoman maku on suunnilleen sama, mutta mistä tämä sitten oikein on tehty? Tai ehkä sitä tuodaan Kiinasta niin kuin teetä tai Etelä-Amerikasta niin kuin kahvia..”
Felix puhahti. Edes myrsky ja uupumus ei näemmä ollut sammuttanut Oskarin tiedonjanoa. Felix rykäisi ja valmistautui antamaan perinpohjaisen selvityksen. Kai hän oli sen Oskarille velkaa, vaikka olisikin mieluummin ajanut Oskarin hyttiinsä nukkumaan ja vähän torkahtanut itsekin.

”Hyvä on, Oskar. Vannoutuneena kaakaon ystävänä olen selvitellyt asiaa: kaakao valmistetaan pavuista, joita espanjalaiset konkistadorit toivat Amerikasta Eurooppaan. Jo kolme tuhatta vuotta sitten Meksikon rannikolla eläneet olmekit viljelivät kaakaopapuja. Juomaa niistä on tiettävästi valmistettu noin 2500 vuoden ajan. Silloin maya-intiaanien ylhäisö nautiskeli kuumaa kaakaojuomaa. Muilla ei siihen ollutkaan varaa, sillä pavut olivat myös maksuväline. Kukapa meilläkään rahaa söisi! Lisäksi kaakaopapujen avulla laskettiin, ja niillä oli lääkinnällistä käyttöä. Myöhemmin atsteekit mielistyivät kovasti mayojen papuihin ja kun he noin tuhat vuotta sitten löivät mayat, he alkoivat kantaa näiltä veroa kaakaopapuina. Mayoilla ja atsteekeilla oli monia erilaisia kaakaojuomareseptejä tulisen väkevistä äitelän makeisiin. Sitten 1500-luvulla espanjalaiset valloittajat tulivat ja koska heitä kohdeltiin arvokkaina valtiovieraina, hekin saivat maistaa atsteekkien xocoatlia, joka muuten oli hyvin kaukana siitä juomasta, jota sinulla on kupissasi. Sen valmistaminen aloitettiin murskaamalla pavut ja jauhamalla ne hienoiksi. Sitten sekaan lisättiin mausteet ja vettä. Juomaa sekoitettiin huolellisesti ja lopuksi sitä loroteltiin astiasta toiseen, jotta pinnalle muodostuisi kunnon vaahtokerros. Atsteekit eivät siis suosineet kuumaa juomaa, mutta koska maustamiseen käytettiin polttavaa chiliä, se ei varmaan silti jättänyt espanjalaisiakaan kylmiksi.”
”Ja miten siitä sitten tuli sellaista kuin se on nyt?” kysyi Oskar arvellen, ettei atsteekkien kummallinen liemi takuulla maistunut espanjalaisille.
”Valloittajat löysivät atsteekkien hallitsijan aarrekammiosta melkein miljardi papua ja toivat niitä Espanjaankin. Kuninkaalliset kokit varmaan testasi erilaisia valmistustapoja. Chilinen ja kuohuva juoma kun ei tosiaan oikein tainnut olla eurooppalaiseen makuun. Ja 1700-luvulla juoman resepti lopulta kulkeutui Espanjasta muihin eurooppalaisiin hoveihin.”

Oskar hypisteli mietteissään kaakaopakkausta.
”Mitä muuten tämä ”absolutely pure” tarkoittaa? Miten niin ehdottoman puhdasta? Eikö kaikki kaakao sitten ole?”
”Ei tosiaankaan! Cadbury mainostaa edelleen kaakaotiivisteensä puhtautta vuoden 1850 kohun vuoksi. Brittilehdet raportoi tutkimuksesta, jossa suklaasta oli löytynyt muun muassa tiilipölyä. Raportin mukaan punaista tiilimurskaa käytetään väriaineena.”
Oskar nyrpisti nenäänsä ja pyöritteli sakkaa kuppinsa pohjalla.
”Sitä ei siis kuitenkaan ole tässä kaakaossa”, jatkoi Felix. ”Sitä paitsi tiilimurska on niitä harmittomimpia kaakaon lisäaineita. Valmistajat änkee tuotteisiinsa mitä kummallisimpia tököttejä. Kaupassa käsiini on osunut jäkäläkaakaota, helmikaakaota ja kivikaakaota, hiutalekaakaota ja kuusikulmakaakaota, jonka pakkauksessa muuten on mutterin kuva. Kuvittelin aina, että ne on vain myyviä nimiä. Mutta katin kontit! Kaakaotiivisteistä löytyy kuulemma myös jauhettuja kuivia papuja, viilanlastuja, lampaan tai sian ihraa, jopa suoranaisia myrkkyjä. Maistuisiko kenties mönjäkaakao tai sinooperilla maustettu?”
”Yöh!” Oskar irvisti ja kuvitteli, kuinka viilanlastut raastaisivat kurkkua ja mahaa. ”Miksi ihmeessä niitä tungetaan sekaan? Onko kaakao niin kallista vai mitä?”
”Ehkä sitäkin, mutta on siinä muutakin. Jos kaakaomassasta ei poisteta ylimääräistä rasvaa van Houtenin prässillä, juoman pinnalla kelluu vastenmielinen rasvahuntu. Kaikilla valmistajilla ei ole varaa puristimeen ja siksi ne yrittää jotenkin piilottaa rasvan. Ilmeisesti nuo lisäaineet sitoo rasvaa. Tavallisin konsti on lisätä suklaaseen perunatärkkelystä, joka muuten taas tekee tiivisteestä vaaleaa ja sitten tarvitaan väriainetta.”
”Ja sekaan humahtaa hyppysellinen tiilimurskaa!”

Felix Granbom kaivoi taas kirstuaan.
”Vahvistapas itteäs vielä tällä.” Felix-eno ojensi kiiltävään paperiin käärittyä patukkaa.
”Chocolat delicieux à Manger”, luki Oskar.
”Herkullista syötävää suklaata - muodikkaasti ranskaksi”, käänsi Felix viiksiään hypistellen. ”Avaa se ja haukkaa.”
Oskar haukkasi ja mutusteli palaa suussaan. Sama miellyttävä maku, vaikka koostumus olikin erilainen. Oskar haukkasi toisen palan ja tunnusteli sitä suussaan. Pala pysyi jonkin aikaa kiinteänä, kunnes alkoi yhtäkkiä pehmetä ja suli vapauttaen pehmeän makunsa.
”Onko sinulla näitä paljonkin varastossa, Felix-eno?”
”Taisit päästä makuun! Ehkä mun onkin syytä tästä lähin pitää kirstuni lukossa pitkäkyntisten varalta. On niitä vielä muutama. Pahan päivän varalle. Ei ne ole arkiruokaa, poika.”
”Harmi. Saako tätä vaan Englannista?”
”Tällaista syötävää suklaata on vissiin vaan Englannissa. Muualla Euroopassa saa suklaajuomaa tai kakkuja. Ja ranskalaisilla tietysti on hauraat suklaanappinsa. Niin, ja kyllä juomaa saa ainakin Yhdysvalloissakin.”
”Aha”, mokelsi Oskar suu täynnä. ”Mutta kuinka tämä on saatu kiinteäksi suussa sulavaksi levyksi, kun se tiiviste siinä pakkauksessa oli jauhetta?”

”Vai niin. No jaa, taisin mainita sen Van Houtenin prässin. Ensin kaakaopavut paahdetaan, murskataan ja syötävä osa jauhetaan. Tätä syötävää osaa sanotaan kaakaomassaksi. Kun massaa sitten puristetaan, siitä erottuu kaakaorasva, ja vähärasvainen levy on helppo hienontaa jauheeksi. Van Houten keksi lisätä siihen vielä kalium- ja natriumkarbonaattia, jolloin jauhe saa tummemman värin ja liukenee paremmin. Samalla suklaajuoman maku paranee. Huomaan kyllä eron tämän ja sen kotoa saatavan pietarilaisen suklaan välillä. Syötävää suklaata valmistettaessa taas jauheeseen lisätään sokeria ja kaakaorasvaa. Siitä syntyy pehmeää tahnaa, joka voidaan valaa muotteihin. Tämä Fryn vuodesta 1848 valmistama englantilainen syötävä suklaa on ensimmäisiä, ja mielestäni yhä parasta. Mutta nyt, Oskar. Nyt sitä on saatu riittävästi hengen ja ruumiin ravintoa. Aika painua pehkuihin. Herätän sut sitten, kun lämmin ateria on valmis noudettavaks. Kaikki vissiin kaipaakin jo tankkausta.”

Oskar oikaisi itsensä pitkäkseen koijaansa ja sulki silmänsä. Juuri kun hän oli vaipumaisillaan uneen, jostakin tajunnan rajamailta kuului terävä, soinnikas sihahdus. Oskar säpsähti taas kokonaan hereille, muttei välittänyt heti avata silmiään. ”Ssssss”, ääni toistui. Oskar raotti vastentahtoisesti toista silmäänsä ja räväytti saman tien toisenkin silmänsä auki. Hänen koijansa vierellä seisoi Saladin, joka kumarsi ja tervehti kohteliaasti.
”Häh, säikäytit minut!” äyskäisi Oskar. ”Mistä sinä yhtäkkiä siihen putkahdit?”
Saladin vastasi nostamalla sormen huulilleen.
”Mitä nyt?” Oskar hieroi silmiään ja haukotteli ”Enkö minä vieläkään pääse rauhassa nukkumaan? Anna mun olla”, hän supatti tuskastuneesti, käänsi kylkeä ja painoi päänsä takaisin tyynyyn.

Väsymyksestään huolimatta Oskar ei onnistunut vaipumaan rauhalliseen uneen. Hän pyöri ja kääntyili vuoteessaan ja yritti turhaan karkottaa mielestään kasvottoman turbaanipäisen miehen, joka hänen levottomissa mielikuvissaan kiipeili huojuviin ruohonkorsiin. Muutaman tunnin hataran horroksen jälkeen hän heräsi nälkäisenä. Laiva keikkui edelleen, mutta tuulen mylvintä oli selvästi asettunut. Saattaisi olla toivoa lämpimästä ilta-ateriasta.

Oskar avasi toiveikkaana silmänsä. Turbaanipäinen mies istui hänen koijansa laidalla ja hymyili.
”Nukkuiko Oskar hyvin?”
Oskar huokaisi syvään. Häntä sapetti. Miehestähän oli tullut suorastaan maanvaiva. Oliko se istunut siinä koko ajan? Eikö hänellä enää omassa hytissäänkään olisi hetkenkään rauhaa? Häntä melkein kadutti, että oli tuonut miehen ylös ruumasta. Pitäisi sekin vielä ruokkia. Vaikka näytti tuo aika hyvin ilmankin hänen apuaan tulevan toimeen. Oskar veti vaatteita päälleen ja rynnisti ulos.

Kapyysissa Thomas Rover pilkkoi viimeisiä perunoita lihakeittopataan. Hän oli punainen kasvoiltaan ja hänen käsissään oli ilkeän näköisiä palovammoja.
”Olet tainnut saada keiton pari kertaa melkein syliisi.”
”Joo, soppa päätti kesken kaiken vaihtaa pataa, mutta yhtenä kappaleena ollaan”, sanoi Thomas ja irvisti vammoilleen. ”Mitäs tuosta. Katos ku ei tää ollu vielä mitään siihen myräkkään verrattuna, mihin faijan kanssa jouduttiin, ku vedettiin ekaa lennätinlinjaa Atlantin yli.”
”Niinkö?” Oskaria alkoi harmittaa toverinsa taito osua aina merkittävien tapahtumien pyörteisiin.
”Se vasta oli myrsky se! Paatin partaat viisti aallonharjoja. Mut faija siihen vaan ihan tyynenä, et eihän tää nyt tietty ihanteellinen sää ole, mutta eiköhän kummiskin lasketa se kaapeli – sitähän varten täällä ollaan. Eikä muakaan sitten yhtään pelottanu, vaikka olin vasta ihan pikkunaskali.” Oskar haukotteli.
”Mut katkeshan se tietty sitten lopulta, se kaapeli. Vaikka se sattu vasta melkein rannassa, jo pitkän aikaa sen myräkän jälkeen.”
”Sääli.”
”Nii-in. Sillä reissulla meri ravisteli mastoja ja korjas miehiä ku omenia puusta. Loppumatka meni hautajaisissa ja kotiin palattiin rutosti vajaalla miehityksellä”, muisteli Thomas päätään pudistellen ja nauroi makeasti päälle.

Oskaria puistatti. Tom osasi tosiaan olla tahditon. Oskaria ei huvittanut enää jutella. Onneksi Tomkin älysi kerrankin napittaa suunsa kiinni. Kapyysissa kuului vain keittokattilan iloinen porina. Thomas syventyi nauruaan pidätellen kokeilemaan perunoiden kypsyyttä.
”Soppa ois ny sitten redi.”
Oskar kauhoi vitkastelematta päällystön muonapakin täyteen.

Hän lähti kiikuttamaan keittopatteria puolikannen poiki. Hän haukotteli, koikkelehti ja horjahteli kannen heilahdusten tahtiin, ja joutui monta kertaa korjaamaan kurssiaan. Mitä nauramista mastosta pudonneissa merimiehissä oli? Kesken ajatuksen matto vedettiin hänen jalkojensa alta. Hän ei enää päässyt tasapainoon, kellahti selälleen ja vieri alas pitkin jyrkäksi liukuradaksi käynyttä kantta. Ennen kuin Oskar ehti tajuta, mitä oli tapahtunut, vesi vyöryi hänen ylitseen. Veden alla puupino näkyi vyöryvän häntä kohti. Hän taisteli virtausta vastaan päästääkseen alta pois. Sitten yhtäkkiä hänen silmissään musteni.