Hyppää suoraan sisältöön

Purkka - kivikaudelta nykyaikaan

Lue koko juttu alusta loppuun tai hyppää tästä suoraan sinua kiinnostavaan aiheeseen;

Purkkakupla venyy ja paukkuu, muttei kohta enää tartu, lupaavat tutkijat. Ensimmäiset kuplapurkat tulivat myyntiin 1920-luvulla. Tapa jäystää sitkasta massaa periytyy jo kivikauden ihmisiltä.

Maailman suurin kupla

Chad Fell jauhaa ja keskittyy, puhaltaa ja puhaltaa. Purkkakupla pullistuu pullistumistaan, kasvaa Chadin pään kokoiseksi ja vielä suuremmaksi, kunnes lopulta poksahtaa, ja purkkakuori läsähtää hänen naamalleen. Chadin kuplia on ihailtu jo vuosia, mutta nyt hän on saanut virallisen tunnustuksen taidostaan. Hänen Guinnesin ennätysten kirjaan hyväksytyn maailmanennätyskuplansa halkaisija oli 50 senttiä.

Maailmanmestarin vinkkejä: Näin puhallat suurimmat kuplat.
  • Kylmässä kuplat puhkeavat helposti. Huoneenlämpötila on ihanteellinen.
  • Jauha, kunnes purkasta on kadonnut maku. Jatka pureskelemista n. 15 minuuttia ilman taukoja.
  • Kaikkein pehmeimmät ja makeimmat purkkalaadut eivät todennäköisesti ole riittävän sitkeitä ja joustavia. Myöskään sokerittoman purkan koostumus ei sovi kuplien puhaltamiseen. Kokeile eri laatuja.
  • Määrä ei korvaa taitoa. Ennätyskuplaan tarvittiin vain kolme purkkapalaa.
  • Puhalla hitaasti ja mahdollisimman tasaisesti.

Kumi tekee purkasta joustavaa ja kimmoisaa

Purkan pääraaka-aine on sylkeen liukenematon perusmassa. Juuri se tekee purkasta sileän, venyvän ja joustavan. Se jää suuhun, kun purkasta katoaa maku. Perusmassan resepti on purkkavalmistajien tarkoin varjeltu salaisuus, mutta pääosin massa koostuu erilaisista luonnon- ja keinotekoisista kumeista. Kemistit nimittävät niitä elastomeereiksi eli joustaviksi polymeereiksi.

Polymeerien rakenneosaset eli molekyylit koostuvat pienemmistä molekyyleistä, jotka ovat liittyneet yhteen pitkiksi ketjuiksi. Polymeeriketjuja rakentamalla saa aikaan hyvin monenlaisia aineita. Erilaiset muovit ja kumit ovat ihmisen valmistamia polymeerejä. Luonnon polymeerejä ovat esimerkiksi valkuaisaineet, villa, silkki ja luonnonkumi.

Purkkamassan polymeerit tekevät purkasta suun lämpötilassa juuri sopivan joustavaa. Mutta jos laitat pureskellun purkan hetkeksi jääveteen, on joustavuus tiessään. Jos taas lämmität purkkaa hehkulampun valossa, se muuttuu tahmeaksi ja venyväksi. Näin käyttäytyvää kumia tuskin kannattaisi käyttää saappaiden tai sadetakkien tai autonrenkaiden valmistukseen! Niihin tarvitaan toisenlaisia polymeerejä.

Suositus: ksylitolia neljä kertaa päivässä

Jo kaksi ksylitoliannosta päivässä auttaa pitämään hampaita tuhoavat bakteerit kurissa. Parhaan tuloksen saa, jos nauttii ksylitolia neljä kertaa, yhteensä viisi grammaa päivässä.

Entä, jos ksylitolin määrä ei selviä purkkapakkauksesta? Kannattaa valita ns. täysksylitolipurukumi, jossa ei ksylitolin lisäksi ole muita makeutusaineita, esimerkiksi sorbitolia tai maltitolia. Toinen hyvä merkki on se, että ksylitoli on valmistusaineiden listan kärjessä. Listassa se, mitä on eniten, on ensimmäisenä.

Kotimaisissa hammasystävällisissä tuotteissa on Suomen hammaslääkäriliiton suositus.

Pureskelu hoitaa hampaita ja auttaa keskittymään

Purkkakuplaharrastus epäilemättä vahvistaa leukoja. Mutta kuka uskoisi, että purulihasten aktiivisuus myös vetristää aivotoimintaa.

Testitilanteissa koehenkilöt, joiden suu käy, suoriutuvat keskittymistä ja muistamista vaativista tehtävistä paremmin kuin leukaansa lepuuttavat. Pureskelu vilkastuttaa aivojen verenkiertoa. Aivosolut saavat runsaasti veren kuljettamaa happea ja ravinteita. Silti koululaisten on vaikea hyötyä näistä tutkimustuloksista. Esteenä ovat luokan edessä seisovat opettajat, joiden keskittymistä näky märehtivästä yleisöstä usein häiritsee.

Kannattaa siis säästää pureskelutuokiot oman kirjoituspöydän ääreen, eikä purkan jäystäminen välitunneillakaan hukkaan mene, sillä massutuksella on muitakin edullisia sivuvaikutuksia. Pureskelu lisää syljeneritystä. Sylki huuhtelee suuta ja neutraloi hampaiden pinnalla asustavien bakteerien happohyökkäystä. Lisäksi syljessä on hammaskiillettä hoitavia mineraaleja: kalsiumia, fosforia ja fluoria. Kuiva suu onkin altis hampaiden reikiintymiselle ja tulehduksille.

Hammasystävällisin purkka sisältää tietysti koivusokeria eli ksylitolia, jota valmistetaan koivuhakkeesta. Suomalaisissa tutkimuksissa ksylitoli on osoittautunut oikeaksi ytyaineeksi. Säännöllisesti käytettynä se näännyttää hampaiden reikiintymistä aiheuttavia bakteereja nälkään ja korjaa jo syntyneitä kiillevaurioita. Silti ei pidä unohtaa hammasharjaa. Päivittäinen jynssäys on edelleen ainoa tapa poistaa hampaiden pinnalle kertyvä tahmainen bakteerikuona eli plakki.

Kivikautinen purkka löytyi Suomesta

Viime kesänä Yli-Iissä sijaitsevan kivikausikeskus Kierikin järjestämissä yleisökaivauksissa löytyi 5500-6000 vuotta vanha koivuntuohitervapala, jossa vielä näkyivät hampaanjäljet.

Uutinen ja kuva kivikautisesta purkkalöydöstä Kierikki-keskuksen Ajankohtaissivulla alhaalla.

Purkan historia alkaa kivikaudelta

Voisi luulla, että terveysvaikutteiset purkat ovat nykyajan uutuus. Arkeologit kuitenkin tietävät, että jo kivikaudella ihmiset hoitivat suunsa terveyttä pureksimalla. Tuhansia vuosia vanhoja purkkamällejä on löytynyt kivikautisilta asuinpaikoilta eri puolilta Eurooppaa, myös Suomesta. Kivikauden purkka oli sitkeää ja tahmeaa koivuntuohitervaa, jolla ilmeisesti on antiseptinen eli pöpöjä tappava vaikutus. Sitä käytettiin myös liimana, todennäköisesti useammin kuin purkkana. Sillä korjattiin nuolenkärkiä ja saviastioita.

Näyttää siltä, että jokaisella kulttuurilla on ollut oma purkkansa. Antiikin kreikkalaiset raikastivat hengityksensä pistaasipensaan pihkaa pureskelemalla. Pohjois-Amerikan intiaanit taas jäystivät kuusenpihkaa.

Nykyisenkaltaisen purkan keksijöinä voisi pitää Väli-Amerikan Maya-intiaaneja. Jo 100-luvulla, vuosisatoja ennen espanjalaisten valloittajien maihinnousua, he mutustivat chicleksi kutsumaansa kumimaista massaa, jota he saivat sapodilla-puun mahlasta.

Näin saadaan chicleä:
  1. Mahlaa keräävät chiclerot leikkaavat puun runkoon siksak-viiltoja ja antavat maitomaisen nesteen valua haavoista puun alla odottavaan pussiin.
  2. Sen jälkeen puun mahla eli chicle siivilöidään ja sitä kuumennetaan kunnes massa on sopivan sakeaa.
  3. Valmis massa kaadetaan puiseen muottiin jäähtymään. Jäähtynyt ja jähmettynyt chiclemöhkäle on valmis purukumin raaka-aineeksi.

Katso kuvasarja chiclen keräämisestä, keittämisestä ja käsittelemisestä Meksikossa. Sivun kuvia klikkaamalla niitä saa suurennettua.

Wrigley: saippuakauppiaasta purkkatehtailijaksi

Vuonna 1891 William Wrigley Junior muutti Chicagoon. Hänellä oli taskussaan vain pari kymppiä rahaa ja laukullinen isänsä valmistamia saippuoita myytäväksi.

Pian hän kuitenkin vaihtoi saippuan leivinjauheeseen. Yhden leivinjauhepurkin ostajille hän lykkäsi kaupanpäällisesksi kaksi purkkapakkausta. Kun kylkiäinen osoittautui leivinjauhetta suositummaksi myyntiartikkeliksi, Wrigley päätti ryhtyä purkkatehtailijaksi. Vuonna 1893 hän kehitti meillekin tutut Juicy Fruit- ja Spearmint-purkat.

Wrigley on nykyään maailman ostetuin purkkamerkki.

Purkan valmistus alkoi Amerikassa 1800-luvun lopulla

Ensimmäiset palat sademetsien chicleä kulkeutuivat Pohjois-Amerikkaan löytöretkeilijöiden, kauppiaiden ja tutkijoiden mukana. Hitti siitä tuli kuitenkin vasta 1800-luvun lopussa.

1860-luvulla newyorkilainen keksijä ja valokuvaaja Thomas Adams ryhtyi keittelemään chicleä valmistaakseen siitä halpaa kuminkorviketta. Kun kuminkeitto taas kerran oli epäonnistunut, Adams pisti palan raaka-ainetta suuhunsa ja totesi, ettei se ollut yhtään hullumpaa. Vuonna 1871 Adams myi ensimmäiset maustamattomat chiclepallot. Vielä samana vuonna hän sekoitti purumassaan lakritsaa ja antoi uudelle purkalle nimen Black Jack. Sokeri lisättiin purkkareseptiin vuonna 1880.

1800-luvun lopulla purkan jauhamisesta tuli niin yleistä, että se jo herätti närkästystäkin. Newyorkilaisen sanomalehden pääkirjoittaja piti massutusta erittäin rahvaanomaisena ja nurisi, että ihmisten suu käy jo kirkoissa ja teattereissakin. Mitäköhän hän olisi sanonut, jos ihmiset vielä purkan jauhamisen lisäksi olisivat puhallelleet kuplia? Niitä 1800-luvun kumeista ei vielä saanut aikaan. Ensimmäinen pallopurkka keksittiin vasta vuonna 1923.

Purukumin valmistus ennen ja nyt

Ennen purkan perusmassana käytettin chicleä, eli Väli-Amerikan sademetsissä kasvavan sapodilla-puun mahlaa. Nykyisin purkan perusmassana harvoin käytetään puhdasta chicleä. Sen ovat korvanneet synteettiset, teollisesti valmistetut purkan perusmassat.

Purkkatehtaalla kumimassa pehmennetään suurissa sekoittimissa ja massaan lisätään:

  1. makuaineet: sokeri tai muut makeuttajat ja aromit
  2. glukoosisiirappia, joka pitää massan joustavana ja raikkaana
  3. öljyjä, jotta purkka pysyy riittävän pehmeänä ja kosteana

Lopuksi notkea purkkataikina muotoillaan ja pilkotaan sopiviksi paloiksi. Palat pinnoitetaan rapealla sokerikuorella, kiilloitetaan ja pakataan.

Purkkasotkujen siivoaminen tuskastuttaa

Nykyisinkin purkalla on vihamiehensä. Kuka ei olisi ärsyyntynyt kengänpohjaan liimaantuneesta tahmasta? Liian usein purkka lentää suusta kadulle, tai se liimataan pulpetin alapintaan. Töhryjen siivoaminen on käy kalliiksi. Saksassa Frankfurtin vilkkaasti liikennöidylle rautatieasemalle on palkattu yksi työntekijä pelkästään raaputtamaan liiskaantuneita purkkamällejä irti junalaitureista.

Singaporelaiset eivät tahdo maksaa sotkemisesta. Siellä purkan myynti on kielletty kaikkialla paitsi apteekeissa, joista sentään saa lääkepurkkaa. Myös turistien tulee noudattaa ankaraa purkatonta dieettiä. Singaporen lain mukaan purkan maahantuonnista voi joutua vankilaan ja saada tuhansien eurojen sakot.

Purkka irti vaatteista ja tukasta
  • Pakastin on paras apu! Pakkasessa purkka kovettuu ja murenee, ja sen voi raaputtaa pois. Jos purkasta jää jälki, kannattaa kokeilla tahraan nestemäistä pesuainetta, tahranpoistoainetta tai etikkaa. Lopuksi vaate on syytä huuhdella ja pestä.
  • Jos purkan tuhrima esine ei mahdu pakastimeen, jäähdytä siihen tarttunutta purkkaklönttiä jääpalalla.
  • Tukkaan jääpala ei ehkä tepsi, eikä sitä oikein saa pakastimeen ilman päätä, ellei sitten käytä saksia. Älä silti uhraa kutrejasi ennen kuin olet kokeillut maapähkinävoita. Mällin pitäisi irrota, kun hierot purkkaisiin suortuviin hyppysellisen maapähkinävoita. Voi kokeilla myös tavallista voita tai öljyä. Käsittelyn jälkeen on tietysti syytä pestä tukka.

Uutuuspurkka ei tartu

Brittiprofessori Terence Cosgrove kumppaneineen lupaa, että purkan täplittämät jalkakäytävät jäävät pian historiaan. He ilmoittivat viime kesänä valmistaneensa tarttumatonta ja veteen liukenevaa purkkaa.

Tarttumattoman purkan salaisuus piilee purkkamassaan lisätyssä polymeerissä, nimeltään polyetyleenioksidi. Sitä sisältävä purkka pehmenee kostuessaan. Kun uutuuspurkan ottaa pois suusta, se kuivuu, eikä enää jää kiinni. Toisaalta se ei pintaominaisuuksiensa vuoksi tartu myöskään kosteana, vakuuttaa keksijä, ja lisää, etteivät bakteeritkaan tartu siihen. Lisäksi polyetyleenioksidi tekee purkasta osittain vesi- ja rasvaliukoista, sillä toinen pää sen molekyylistä pitää vedestä ja toinen öljystä. Uuden purkan voi helposti pesemällä poistaa vaatteista, jalkakäytäviltä ja hiuksista.

Cosgrove povaa keksimälleen polymeerille purkan lisäksi monia muitakin käyttökohteita. Sillä voitaisiin esimerkiksi päällystää pintoja niin, ettei niihin tartu mikään, edes tavallinen purkka. Hyvältä kuulostavat myös bakteereja karttavat kirurgin hanskat.

Tutkijat lupaavat, että uutuuspurkka tulisi kauppoihin jo tänä vuonna. Sitä odotellessa on parasta pistää purukumi poskesta suoraan roskikseen. Kadulla tai kompostissa mällin maatuminen kestää viitisen vuotta.

Lisää purkan valmistuksesta:

sivun alkuun Laboratorion juttujen luetteloon Hoksaa-lehden Hoksaa-lehden etusivulle