Hyppää suoraan sisältöön

Jälkisanat

Mitä sitten tapahtui?

Kesäkuussa 1876 Bell esitteli puhelintaan Philadelphiassa Amerikan satavuotispäivän kunniaksi järjestetyssä näyttelyssä.

Hänelle oli varattu pieni pöytä vaatimattomasta paikasta, eikä hän itse ollut ollenkaan valmistautunut tehtäväänsä. Hänen ei edes ollut tarkoitus lähteä näyttelyyn, sillä hänen rahansa eivät riittäneet junalippuun.

Kun Mabel Hubbard oli menossa näyttelyyn, Alec saattoi hänet asemalle. Vasta junaan astuessaan nuorikko sai kuulla, ettei sulhanen aikonutkaan tulla mukaan. Tyttö yritti kovasti taivutella miestä, mutta ei onnistunut saamaan tätä muuttamaan mieltään. Junan jo lähdettyä liikkeelle Mabel kuitenkin puhkesi kyyneliin, eikä uskollinen Alec voinut muuta kuin hypätä liikkuvaan junaan kihlattuaan lohduttamaan – liputta ja matkatavaroitta.

Vuoden 1867 uutuuksia ketsuppi ja sähkövalo

Näyttely pursui uutuuksia: yleisö näki ensimmäisen kerran New Yorkin satamaan pystytettävän vapaudenpatsaan, Gray esitteli musikaalisen lennättimensä, Western Union kokonaisen rivistön tulostavia lennätinlaitteita ja Heinz maistatti ketsuppiaan – tomaattikastiketta, jossa oli 29% sokeria. Näyttelyn voimanlähteenä surrasi valtava höyrykone ja kaikkia näyttelyesineitä valaisi useimmille ihmisille täysin ennen näkemätön ihme - Edisonin sähkövalo.

Bellin puhuva lennätin oli nököttänyt nurkassaan ilman sen kummempaa huomiota jo kuusi viikkoa. Hubbard, joka kuului näyttelyn järjestäjiin, taivutteli tuomarit kuitenkin piipahtamaan myös Bellin esittelypöydällä. Illansuussa he sitten laahustivat Bellin osastolle nääntyneinä ja päivän kuumuuden läkähdyttäminä, valmiina palaamaan hotelleihinsa. Ensin he naureskelivat Bellin kustannuksella ja vähättelivät hänen laitettaan. Joku sentään nosti luurin ohi mennessään, mutta kukaan ei välittänyt kohottaa sitä korvalleen. Asenne kuitenkin muuttui siinä samassa, kun näyttelyn arvovieras Brasilian keisari Dom Pedro de Alcantara vaimoineen astui huoneeseen ja lähestyi Belliä kädet ojossa.

Keisarin huomio toi puhelimellekin kunniaa

Dom Pedro oli erityisen kiinnostunut hyväntekeväisyydestä ja muisti Alexander Bellin vierailultaan tämän kuuromykkien luokalla Bostonissa, mutta äimistyneet tuomarit eivät tienneet sitä. He luulivat keisarin ihastuksen johtuvan ainoastaan miehen keksinnöstä. He unohtivat väsymyksensä välittömästi ja halusivat myös päästä osalliseksi aristokraatin huomiosta. Keisaripari, tuomarit ja heitä seuraavat tiedemiehet tungeksivat Bellin ympärillä, jotta yksikään tavu keksijän puheesta ei pääsisi heidän korviensa ohi.

Lyhyen esittelyn jälkeen Bell käveli lähettimelle näyttelyhallin toiseen päähän noin sadan metrin etäisyydelle vastaanottajista, ja Dom Pedro nosti suppilomaisen luurin korvalleen. Vastaanottimesta kuului tuttu pätkä Hamletin yksinpuhelusta kuuluisasta Shakespearen näytelmästä. Bell oli ovelasti valinnut tunnetun tekstin, jotta kuulija pystyisi mielessään täyttämään lähetyksen aukot. ”My God – sehän puhuu”, parkaisi keisari. Hänen jälkeensä kuunteluvuorossa oli Joseph Henry, joukon vanhin tiedemies, joka oli puolitoista vuotta sitten rohkaissut Belliä jatkamaan puhuvan lennättimen parissa. Seuraavana luurin sai Sir William Thomson, 1800-luvun jälkipuoliskon johtava sähköntuntija. Juuri hän oli suunnitellut onnistuneen Atlantin alitse vedetyn lennätinkaapelin, josta Vivian Oskarille 15. luvussa kertoi. Tiedemiehet ja kaikki tuomarit olivat hyvin otettuja keksinnöstä. Thomson jopa piti sitä ihmeellisimpänä Amerikassa näkemänään asiana. Tuomarit myönsivät Bellille kunniakirjan.

Häämatkalla tehtiin kauppoja kuningatar Victorian kanssa

Bellin puhelinyhtiö Bell Telephone Company perustettiin seuraavana kesänä 9.7. 1877. Ensimmäinen puhelinlinja vedettiin Charles Williamsin työpajalta kolmen mailin päähän Somervilleen hänen asunnolleen. Kaksi päivää myöhemmin Alec Bell ja Mabel Hubbard vihittiin. Alec lahjoitti Mabelille helmikrusifiksin, vaikkei ollut lainkaan uskonnollinen ihminen, ja kirjasi valtaosan omista puhelinyhtiön osakkeistaan vaimonsa nimiin. Vastavihitty Mabel Bell omisti nyt kolmanneksen firmasta. Lopuista osakkeistaan Bell lahjoitti 75% isälleen Melvinille ja neljänneksen Charles Williamsille.

Mabel taas antoi Alecille pianon ja pyysi kuuroudestaan huolimatta miestään soittamaan sitä hänelle joka päivä. Kaksi vuotta kestäneellä häämatkallaan Eurooppaan Alec ja Mabel vierailivat Englannissa jopa kuningatar Victorian luona esittelemässä puhelinta. Visiitti kannatti, sillä kuningatar innostui asiasta ja tilasi puhelinlinjoja linnojensa välille.

Bell jatkaa keksijänä ja opettajana

Puhelinyhtiön alkuvuodet olivat tappiollisia. Mabelin isä Gardinier Hubbard velkaantui joutuessaan karkottamaan koti- ja ulkomaisia kilpailijoita ja puolustamaan Bellin keksintöä oikeudessa. Lopulta Bell kuitenkin saavutti puhelimellaan niin vakaan taloudellisen aseman, että saattoi keskittyä keksimiseen. Silti hän ei unohtanut kuurojakaan, vaan perusti kouluja, jatkoi opettamista ja hyväntekeväisyystyötä.

Vuonna 1880 Bell kehitti apulaisensa Charles Sumner Tainterin kanssa langattoman photophonen – puhelimen, jossa ääni-informaatio sähkön sijasta kulki peilien kautta valonsäteen välityksellä. Laite ennakoi jo laserteknologiaa.

Eikä tekniikka ollut ainoa ala, jolla Alec Bell oli aikaansa edellä. Hän kuului varhaisiin naisten oikeuksien puolustajiin. Arkistossa säilyneessä kirjeenvaihdossaan hän esimerkiksi eräässä kihlatulleen Mabelille kirjoittamassaan kirjeessä ensin päivittelee naisten tunkua miehisille tekniikan, hallinnon ja tieteen aloille. Hänestä naiset voisivat vaan yksinkertaisesti tyytyä viettämään mukavan joutilasta elämää miestensä siivellä, vailla huolia. Kirjeensä lopussa Bell kuitenkin ylistää kuningatar Victoriaa ja toteaa, että koska naiset joka tapauksessa ennen pitkää saavuttavat haluamansa aseman, voisivat miehet yhtä hyvin myöntää sen heille heti ilman turhia taistoja.

perustaa oman tutkimuslaboratorion ja rikkoo nopeusennätyksen vesillä

Vuonna 1881 Bell perusti ranskalaisen Volta-palkinnon varoin oman laboratorion Washingtoniin. Laboratoriossaan hän työskenteli serkkunsa Chichesterin ja apulaisensa Charles Sumner Tainterin kanssa. Miehet kehittivät esimerkiksi Edisonin fonografista kaupalliseen levitykseen kelvon laitteen. Vuonna 1885 Bell perusti toisen laboratorion tiluksilleen Nova Scotiaan Kanadaan ja värväsi sinne lahjakkaan nuoren insinööritiimin.

Bell jatkoi keksimistä kuolemaansa, vuoteen 1922 asti. Viimeisinä vuosinaan hän keskittyi ilmailuun ja sovelsi lentokonetekniikkaa myös huippunopeisiin kantosiipialuksiin. Hänen kehitystyöryhmänsä rakentama lentokone Silver Dart, Hopeanuoli, teki Kanadan ensimmäisen onnistuneen ilmalennon vuonna 1909. Vuonna 1919 Alec Bellin ja Casey Baldwinin rakentama kantosiipialus HD-4 saavutti vesialusten maailmanennätysvauhdin 113 km/h.

toimittaa Science- ja National Geographic-lehtiä

Mabel oli ilmeisen innokkaasti mukana kantosiipialushankkeissa. Hänet nähtiin usein alusten ruorissa. Ilmailun ja vauhtihurjastelun lomassa Alec Bell jalosti lampaita, rakensi leijoja, metallinpaljastimen sekä alkeellisen hengityskoneen. Lisäksi hän yhdessä appiukkonsa kanssa toimitti ja rahoitti luonnontieteellistä Science-viikkolehteä sekä Gardinier Hubbardin perustamaa National Geographiciä. Hubbardin kuoleman jälkeen Alec Bell pantiin johtamaan jälkimmäistä lehteä julkaisevaa National Geographic Societya. Myöhemmin hän luovutti paikkansa vävylleen, jonka jälkeläiset ovat edelleen jatkaneet säätiön johtopaikoilla.

Alec ja Mabel saivat kuusi lasta, kaksi tytärtä ja neljä poikaa, joista kaksi kuoli pieninä. Nykyään Bellin puhelinyhtiön nimi on AT & T.

Charles Williams valmisti kaikki Bellin puhelinten osat kevääseen 1879 asti, jolloin puhelimien kysyntä ylitti Williamsin verstaan kapasiteetin. Tilaajat kutsuivat puhelimia Williamsin ruumisarkuiksi, siksi että puisten puhelinkoneiden muoto muistutti arkkua.

Thomas Augustus Watson jatkoi aluksi Bellin puhelinyhtiön tuotekehittelijänä. Myöhemmin hän ryhtyi laivanrakentajaksi ja toimitti aluksia Yhdysvaltain hallitukselle.

Sir William Thomsonista tuli vanhoilla päivillään lordi Kelvin. Hänen mukaansa on nimetty absoluuttinen Kelvin-lämpötila-asteikko.

Uhkarohkeasta Kanaalin ylittäjä Matthew Webbistä tuli Englannin kansallissankari, vaikka hän ei itse asiassa ollutkaan ensimmäinen. Yhdysvaltalainen Paul Boyton oli uinut Kanaalin yli kolme kuukautta aikaisemmin pelastusliivi yllään. Webb oli ensimmäinen, joka ei käyttänyt liiviä. Myöhemmin ylittäjiä on riittänyt ja Webbin aikakin puolittunut.

Kun raha alkoi käydä vähiin ja vanha maineteko hiljalleen painua unohduksiin, Webb ryhtyi antamaan yhä uhkarohkeampia uintinäytöksiä. Hän esimerkiksi pysytteli vedessä 74 tuntia yhteen menoon. Vuonna 1881 hän muutti vaimonsa ja kahden pienen lapsensa kanssa Yhdysvaltoihin. Siellä hän vuonna 1883 yritti palauttaa itsensä maineeseen uimalla läpi Niagara-joen kosket, kuuluisan Niagaran putouksen alapuolella. Yritys vei hänen henkensä.