Hyppää suoraan sisältöön

Rakenna reikäkamera

Tarvikkeet:
  • noin 25 x 25 cm:n pala mustaa (aalto)pahvia tai noin 25 cm:n pituinen pahviputki
  • noin 10 x 10 cm:n pala leivinpaperia
  • noin 10 x 10 cm:n pala alumiinifoliota
  • 2 kumilenkkiä

Työohje:

  • Liimaa musta aaltopahvi putkeksi siten, että pahvin sileä puoli jää sisäpuolelle. Sopiva putken halkaisija on noin 6 cm, hiukan vessapaperirullaa paksumpi. Aaltopahvi pysyy helpommin rullalla, mutta voit kokeilla myös tavallista kartonkia. Kiinnittämistä helpottaa, kun nipistät liimauskohtaan pyykkipojat liiman kuivumisen ajaksi.
  • Jos käytät valmista pahviputkea, maalaa sen sisusta tasaisen mustaksi tai päällystä sisäpinta mustalla paperilla.
  • Peitä putken toinen pää leivinpaperilla. Kiinnitä kumilenkillä.
  • Putken toiseen päähän tulee alumiinifolio, joka myös kiinnitetään kumilenkillä.
  • Pistä alumiinifolioon paksuhkolla neulalla pieni reikä, josta valo pääsee sisään putkeen. Kun suuntaat alumiinifoliolla peitetyn putken pään valoisaan kohteeseen, esimerkiksi kynttilän liekkiin, näkyy leivinpaperilla ylösalaisin kääntynyt kuva kohteesta.

Sytytä kynttilä vain kun lähellä on aikuinen, ja olet saanut häneltä luvan. Muistathan sammuttaa kynttilän, kun poistut sen lähettyviltä! Älä koskaan jätä kynttilää yksin palamaan.

Suuntaa reikäkameran alumiinifoliolla päällystetty pää suoraan kohti kynttilän liekkiä.
Näet leivinpaperilla ylösalaisen kuvan liekistä.

Niksejä:

  • Mitään kuvaa ei näy! Pienestä aukosta pääsee sisään vain vähän valoa, joten kohteen pitää olla melko kirkas ympäristöönsä verrattuna ennen kuin onnistut näkemään putken toisessa päässä yhtään mitään. Me katsoimme kuvaamaamme kynttilän liekkiä pilvisenä joulukuun päivänä huoneessa, jonka ainoa valonlähde ikkunoiden lisäksi oli kynttilä.
  • Erotat kuvan ehkä paremmin, jos itse olet pimeässä. Mene vaikka paksun peiton alle putken kanssa ja työnnä putken alumiinifoliolla peitetty pää valoon peiton alta. En suosittele peittoa, jos tähyilet kynttilän liekkiä tai jotakin muuta avotulen valaisemaa kohdetta!
  • Joudut ehkä myös lyhentämään putkea, ennen kuin kuva näkyy. Meillä sopiva putken pituus oli noin 20 cm, putken halkaisija noin 6 cm. Kokeile myös siirtää putkea eri etäisyyksille kynttilästä tai muusta kohteesta.
  • Liian pimeää! Pieni reikä alumiinifoliossa tuottaa leivinpaperille terävän, tumman kuvan. Voit kokeilla suurentaa aukkoa, ensin vähän ja sitten vähän enemmän. Aukon suurentaminen päästää putkeen enemmän valoa, mutta samalla leivinpaperille muodostuvan kuvan terävyys kärsii.
  • Ei kertakaikkiaan onnistu!! Niin meillekin ensin kävi. Älä lannistu, vaan etsi suurennuslasi ja korvaa koko alumiinifolio sillä. Lue lisää kohdasta Linssin avulla valoisa ja terävä kuva.

sivun alkuun Työpajan juttujen luetteloon Hoksaa-lehden Hoksaa-lehden etusivulle